Ateljee 8

Palvelu on tuonut siihen sijoitetun rahan moninkertaisena takaisin.

Myyntivauhdittajat hoitaa Ateljee 8:n asiakastapaamisten buukkauksen. Palvelu on tuottanut nopeasti tuloksia ja vapauttanut aikaa tulokselliseen myyntityöhön. Myyntivauhdittajat ottivat heti ensikontaktista vastuun asioiden etenemisestä ja yhteistyö saatiin kerralla oikeille raiteille.

Ateljee 8 ‑on Taajuudella Design Oy:n palvelukonsepti, joka tuottaa palveluna tuotteistamista, tarinallistavaa brändin suunnittelua, ja viestinnän suunnittelua. Asiakkaina on enimmäkseen IT-alan yrityksiä sekä muita yrityksiä, jotka tarjoavat omia softatuotteitaan, asiantuntijapalveluitaan tai konsultointia.

- Autamme asiakkaitamme kertomaan tarinansa ja asiakashyötynsä niin, että heidän tuotteensa tai palvelunsa erottuvat kilpailijoistaan. Tietysti edukseen. Me tehdään se täysin uudella tavalla, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Pekka Toppi.

Kuten muutkin asiantuntijayritykset, myös Ateljee8 myy palvelunsa henkilökohtaisilla tapaamisilla. Yrityspäättäjien tavoittaminen on aikaa vievää. Myyntiin haluttiin myös tehoja, joten alkupään ulkoistaminen ammattilaiselle tuntui kokeilemisen arvoiselta ajatukselta.

- Olemme tehneet itse aikaisemmin yrityksemme myyntiä ulospäin, mutta pian huomasimme, että aikamme ei yksinkertaisesti riitä siihen. Piti päättää, mihin fokusoimme oman ajankäyttömme.

Alkuun Pekka Toppi suhtautui palvelun hyötyihin hieman skeptisesti ja epäili sen soveltuvuutta asiantuntijapalveluiden myyntiin.

- Olemme käyttäneet aikaisemmin muita buukkauspalveluita ja silloin niistä ei ollut apua meidän yritystoimintaamme. Tuloksia ei syntynyt. Myyntivauhdittajien toimitusjohtaja Kari Kaiston kanssa jutellessa huomasin nopeasti, että meidän myynnillinen näkemyksemme oli hyvin samankaltainen. He ymmärsivät mitä tuotteistaminen on ja toivat myös asiantuntevia näkemyksiä meidän palvelumme myymiseen.

Yhteistyö lähti heti alusta alkaen oikeille raiteille.

Aloittaminen oli helppoa, nopeaa ja sujui mutkattomasti. Omaa aikaa ei juurikaan kulunut edes käynnistysvaiheessa. Asiat pidettiin yksinkertaisena.

- Kaikki toimi niin kuin olimme sopineet: aikataulut pitivät, asiakkaat olivat juuri sitä mitä piti ja tapaamiset olivat laadukkaita.

Pekka Toppi kiittelee erityisesti sitä, että buukkausyhteistyö on ollut toimivaa ja sujuvaa. Tapaamisten raportointi on hyvin selkeää.

Tulokset ratkaisevat. Ja niitähän syntyi.

- Tuloksia on syntynyt ja kauppoja klousattu. Summa, jonka sijoitimme buukkauspalveluihin, on jo nyt hyvin pian tuottanut itsensä moninkertaisena takaisin. Olen varma, että lisää on vielä tulossa, myhäilee Pekka tyytyväisenä.

Kokemuksen perusteella määrä ja laatu eivät todellakaan sulje toisiaan pois

- Laadukasta buukkausta on mielestäni se, että löydetään oikeat yritykset, päättäjät ja kiinnostus itse asiaa kohtaan. Yhteistyössä Myyntivauhdittajien kanssa se toteutuu. Asiakashankkijat ovat onnistuneet erinomaisesti jo puhelussa herättämään kiinnostuksen tapaamisiin oikeilla. He ovat onnistuneet löytämään juuri oikeassa vaiheessa olevat yritykset, joilla on tarvetta juuri meidän palvelullemme. Yhteistyö on vapauttanut minun aikaani itse myyntityöhön.

Myyntivauhdittajien kanssa yhteistyötä Pekka Toppi suosittelee yrityksille, jotka haluavat varmistaa myynnin tasaisuuden ja käyttää oman aikansa varsinaiseen myyntityöhön.

- Voin ehdottomasti suositella lämpimästi Myyntivauhdittajien buukkauspalvelua. Olemme olleet tyytyväisiä niin tapaamisten laatuun, palveluasenteeseen kuin yhteistyön mutkattomuuteenkin. Liidien taso on ollut niin osuvaa, että meille jäävä myyntityö on ollut hyvin helppoa. Pilottijakson päätteeksi kävimme vielä kerran läpi pilottiprojektin tulokset ja olikin helppoa päätyä tekemään jatkosopimus Myyntivauhdittajien kanssa.

Asiakashankinnan asiantuntijat apunasi